lauantai 1. joulukuuta 2012

Pikkuinen joulu






Niin, nythän se virallisesti on. Siis pikkujoulu.

Meidän perheen pikkujouluperinteisiin kuuluu lasten mummin laittama jouluruoka. On kinkkua, vähän kaloja, lanttulaatikkoa ja tietenkin sitä jul mustia (jotain rantaruottalaisten joulujuomaa ;) ). Myös tonttu käy mummilassa heittämässä terassille pikkuiset paketit lapsille. Aikuiset jaksaa odottaa toivottavasti ihan sinne oikeeseen jouluun asti pakettejaan.



Tämä onkin ollut jo monta vuotta ainoa pikkujoulujuhla mihin olen päässyt. Olishan se joskus ihan kiva laittaa mekkonen päälle ja korkkarit koipiin ja lähteä joraamaan, mutta harvemmin kotiäideille on tarjolla firman bileitä.  ...Paitsi, että eilen olis ollut pikkujoulutuparit kaverilla, mutta mä en ehtinyt sinne. Kun oli mun aika ruveta menemään suihkuun (tällöin partyt oli jo alkanut) niin tulikin kaikennäköistä kaupassa käyntiä yms ohjelmaan. . Ja sitten kun olisin ollut valmis niin ei olis ollut enää järkeä lähteä kun porukka alkoi siirtymään kaupunkiin ja mun tarkoitus ei ollut kumminkaan baariin lähteä. Eli vietin iltani kotona murjottaen. Harmitti kyllä vietävästi, mutta tänään on jo parempi fiilis. Näin se vaan menee, että aina ei pääse vaikka kuinka haluais.





Silti kaikille ihanaa pikkujouluviikonloppua. Huomenna perhe H. suuntaa aamupäivällä perhejumalanpalvelukseen, jossa Iian kerhoryhmä esittää jotain. Sen jälkeen lounasta srk:lla ja päälle vielä perheiden joulujuhla, jossa Masa, Maikki ja Pipsa esiintyvät ja laulattavat lapsia. Kivaa siis tiedossa huomisellekin.


p.s.Tonttu Toljanteri alkoi taas tänään. Jeee!!!!! 




p.p.s. Toi tekstin keskitys ei toimi mun toivomalla tavalla niin olkoon sitten ihan päin honkia. =)


1 kommentti:

  1. Ihanalta tavalta kuulostaa tuo pikkujoulun (joulu)ruokailu! Aivan herahti vesi kielelle :P

    VastaaPoista