Stairway to heaven...

Viikonloppua on vietettu taivaassa; tai no ainakin melkein. Ainakin tuntuu taivaalliselta kun saa niin paljon apua lasten hoitoon, ja valmiiksi katettu pöytä odottaa useampaankin kertaan päivässä. Se on kotiäidin luksusta.

Matkaan lähdettiin Perjantaina aamupäivällä aurinkoisesta Vaasasta; tai oikeestaan Mustsaaresta. Reissuseurana mulla oli tällä kertaa vaan 3 tyttöä. Pappa ja Maiu jäi kotiin. Tytöt ovat tottuneita autoilijoita, joten viiden-kuuden tunnin matka menee hienosti. Tällä kertaa pysähdyttiin Jalasjärvellä, Juustoportissa. Meillä pysähtymispaikoiksi valikoituu aina sellaiset paikat, joissa on hyvät lastenhoitohuoneet ja mahdollisesti joku leikkipaikka. Tässäkin asiassa lasten tarpeet ovat tärkeimmät. Juustoportissa nämä asiat ovat hyvällä tolalla, vähintäänkin keskitasoa.

Lounastauon jälkeen matka taittui mukaasti tyttöjen torkahtaessa ja minun ihaillessa ihania syysmaisemia vaihtelevassa säässä. Parkanossa poikkesin Kelan toimistossa tiputtamassa lisäselvityksen C:n tuloista kotihoidontuen lisää varten.

Matka taittui hyvää tahtia ja ennen kuin huomattiinkaan (viiden ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen) oltiin jo melkein perillä. Enää muutama kilometri mummilaan. =)

Kotikotona tulee käytyä noin kerran kuussa. Ja nyt kun ajelin itsekseni niin yllätys olikin positiivinen kun bensa(diesel)mittari näytti perillä tällaiselta. Ei mennyt matkaan edes lähellekkään puolta tankkia. Toki meidän Transportterissa on aika iso tankki, mutta silti.

 

Mun matkaseuralaiset oli vielä 420 kilsankin jälkeen hymyileväisiä. Mukavaa on kyllä matkustaa tyytyväisten lasten kanssa. Ja viimeistään sisälle mummilaan päästessä ilo irtosi. Oli ollut jo ikävä "mummua ja ikkiä". <3

Nyt sunnuntaina ollaan jo takaisinlähtötunnelmissa. Ja tähän väliin mahtuu kyläilyä ja tapaamista vanhojen tuomarikavereiden kanssa. Niistä saattaa tulla postaus myöhemmin.


Ihanaa syyssunnuntai kaikille!!!

Me lähdetään kohta kotiin. Kyytiin napaatan omppuja ystäville ja sukulaisille.

Ihan vähän kaupungilla

Tänään tämä mamma suuntasi, siksi aikaa kun Iia oli kerhossa, kahden pienimmän pimun kanssa kaupungille. Ja eihän siitä ihan hukka reissu tullut.

Tarkkasilmäisimmät jo osas alemmasta kuvasta katsoa, että Lillin jalkojen välistä pilkottaa Villeroy&Bochin ihanaakin ihanampi metallinen leipäkori. Olen sitä monesti ihastellut, mutta yli 80 euron hinta on tuntunut järjettömältä satsaukselta niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin leipä- tai hedelmäkoriin. Aamulla sitten selailin Anttilan lehdykäistä ja WOW! hintana ihanuudelle komeili 15€. Anttilaan siis.

Samalla reissulla kolme tytöistä sai sukkahousuja H&M:lta, ja käytiin me vielä kahvillakin Cafe Göransissa. N ja L sai omat purkkiruokansa ja minä sain kupin kahvia kera täytetyn ruisleivän. Vasta kun syömingit oli paremmissa suissa tajusin, että ois kai niistäkin voinut kuvan napata. =D


Aamupäivä hujahti nopeasti. Oli aika hakea Iia kerhosta. Vastassa oli iloinen kerholainen, joka oli saanut olla apulainen. Lisäksi oli askarreltu ihana enkeli. Hyvä päivä oli siis ollut kerhossakin.

Kerhon jälkeen kotiin, pienimmät päikkäreille ja Iialle ruoka nassuun; lihaperunasoselaatikoa. Maiu tuli koulukaverin kanssa meille suoraan koulusta. Yhdessä lukivat läksyt ja sen jälkeen piirtelivät. Nyt toinen koululainen on mennyt jo omaan kotiin ja odotellaan vaan papaa kotiutuvaksi. Illalla on ohjelmassa vielä Maiun fudisjoukkueen hyväksi myytyjen vessa- ja talouspapereiden hakua, ja Tuula Pukkalan luento srk:lla. Aiheena Tuulalla on Lapsiperheen jaksaminen arjessa; tai jotain sinne päin. Mielenkiinnolla odotan.

Asiat blogin nimen takana

Niin.... Minähän olin, ja olen edelleen, ihan suomenkielinen suomalainen. Välillä vaan tuntuu, että olisi niin helppoa olla jotain muuta. Täällä länsirannikolla kielikysymys on aina(!) pinnalla. Kaikkien pitäisi osata ruotsia. Ja osaanhan minäkin, mutta se ei ole luontevaa. Ei, vaikka kuinka yritän puhua ruotsia päivittäin. Me asutaan Mustasaaressa (i Korsholm), jossa asukkaista ~70% on ruotsinkielisiä (svenskspråkiga), ja sen huomaa. Kaupassa jutusteleminen ja palvelu aloitetaan aina ruotsiksi. Terveyskeskuksessa (i hälsovårdcentralen) on ruotsalaisia (siis ihan Ruotsista) lääkäreitä tuuraamassa. Ja kun sukunimikin on avioliiton myötä muuttunut ruotsalaiseksi, ei kukaan koskaan puhu ensimmäiseksi suomea. Varsinkaan kun etunimikin on sellainen, että hyvin joku suomenruotsalainen olisi sen saattanut omalle tyttärelleen antaa.                                 

Mutta niin oudolta kuin se kuulostaakin niin olen omaksunut itsessäni myös sen puolen joka haluaa olla suomenruotsalainen. Bättre folk, ni vet. ;)

Herra C. on kaksikielinen, äidinkieli on kyllä suomi. Hän puhuu silti sujuvasti kumpaakin kotimaista. Fammon ja faffan perintönä, ja ehkä vähän koulunkin, tuo vahva ruotsi on tullut. C:n isä oli täysin ruotsinkielisestä perheestä, mutta puhui silti kotona, syystä tai toisesta, lapsilleen suomea.

Meillä on nyt kotona kahden kielen sekamelska. C ei puhunut alkuun Maiulle kuin suomea. Ja siitähän mä en tykännyt. Ei auttanut vaikka sanoin, että "sun täytyy, Maiun täytyy oppia ruotsia, ajattele kuinka itse olet hyötynyt kaksikielisyydestä". Mutta nyt (!!!) kun M käy ruotsalaista koulua, on pappakin alkanut puhua pimulle ruotsia. JEEEE!!!! Ja Maiuhan osaa ruotsia. Muutama viikko sitten kuuntelin ylpeänä kuin tyttö puhui kumpaakin kotimaista hienosti. Vaihto papalle puhuessa ruotsiin ja siskoille puhuessa suomeen. HYVÄ MAIU!!! <3 Myös pikkusiskot alkavat pikkuhiljaa löytää sanoja myös ruotsiksi. Iia kysyi noin viikko sitten papalta: "Pappa, var är mamma?". Oj oj oj, mun tytöt osaa!

Mutta siis mä olen melkein suomenruotsalainen. Onhan mun mies melkein suomenruotsalainen. Ja mun lapsistakin kasvaa melkein suomenruotsalaisia.

p.s. Miettikääpäs mitä yhteistä on Muumipeikolla, Linus Torvaldsilla, Mikaela Ingbergillä, Marcus Grönholmilla, Linda Lampeniuksella ja Mannerheimillä? =)

Joko keksit?

Konttausharjotuksia ja turvaistuinpohdintaa...

Taas yksi arkinen päivä loppupuolellaan. Paljon on ehditty, ja silti ei olla tehty mitään erityistä.

Tiistaisiaamuisin meidän matka käy aina Sepänkylään seurakunnan perhekahvilaan. Siellä saa lapset leikkiä, ja mammat kahvitella. On ihanaa kun paikalla on paljon äitejä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Kahvila on siis tarkoitettu äitiyslomalla tai hoitovapaalla oleville ja heidän lapsilleen.

Vuosien varrella olen saanut näistä srk:n kerhoista lukuisia ystäviä. 

Kun palattiin kotiin laitoin ruuat pimuille ja kirjotin messengerissä H:lle, Iian kummitädille, että tulee kahville. Ja kumpparihan tuli.

H sitten harjoitteli Lillin kanssa konttausta. Toistaiseksi hommasta ei tullut mitään, mutta tulipahan harjoiteltua. Ja ihan omin avuin istumistakin treenattiin.

Illan lähestyessä tytöt innostui poseeraamaan kameralle. Niinpä nappasin mun omista prinsessoista kuvia. <3

  

Kuvaussession jälkeen, kun tytöt uppoutuivat leikkeihinsä, mulla oli hetki aikaa tutustua (taas) turvaistuinten ihmeelliseen maailmaan. Olen muutaman kuukauden pyöritellyt ajatuksissani erilaisia istuimia. Meillä on tarve ostaa kahdelle pienimmälle uudet istuimet ja tämä istuin (Cybex Isis-Fix) on viemässä vertailussa voiton. 

Onko teillä joku tapa, jonka toistatte joka viikko, tai kuukausi, tai päivä...? Onko jostakin harrastuksesta tai muusta säännöllisestä toiminnasta tullut teille todella tärkeää; sellaista josta ei halua jäädä paitsi kuin äärimmäisessä tilanteessa?

Se kaikista tärkein; perhe.

Niin siihen perheeseen kuuluu siis mun lisäkseni mieheni C. ja tyttäret Maiu 6v, Iia ihan kohta 4v., Nana joulukuussa 2v, ja Lilli 10kk.

Tässä perhepotretissa uupuu meistä vielä yksi.         

Naimisissa on oltu jo yli 5 vuotta. Sinetöimme rakkautemme avioliitolla 5.5.07. Rakkaus on vuosien varrella arkipäiväistynyt, mutta silti se ei ole kadonnut mihinkään. Se on vahva ja meidän näköinen.

Nämä viimeiset kuvat on vähän tuoreempia, viime heinäkuussa napattuja otoksia Lillin kummien häistä.

Nyt se alkaa... Mun oma blogi.

Pitkään olen miettinyt, ja nyt aika tuntuu sopivalta...
Aloitan oman blogin kirjoittamisen. Tulen kirjoittelemaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti kaikesta mikä liittyy elämääni; perheestä, ystävistä, toivottavasti enevässä määrin liikunnasta, jääkiekostakin ehkä... Kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Tervetuloa sukulaiset, ystävät ja tuntemattomat minun matkaani.



Laitanpa vielä kuvan itsestäni niille jotka ei minua vielä tunne. Kuvia koitan laittaa jatkossakin kaikesta kirjoituksen liittyvästä. Kai mä joskus opin kuinka tästä saa upean visuaalisen kokemuksen. =D

Ja jos tänne joku eksyy niin olis kiva kun laittaisit kommenttiakin. Tietäisin kuka näitä hajatelmia lukee...