torstai 27. syyskuuta 2012

Ihan vähän kaupungilla


Tänään tämä mamma suuntasi, siksi aikaa kun Iia oli kerhossa, kahden pienimmän pimun kanssa kaupungille. Ja eihän siitä ihan hukka reissu tullut.






Tarkkasilmäisimmät jo osas alemmasta kuvasta katsoa, että Lillin jalkojen välistä pilkottaa Villeroy&Bochin ihanaakin ihanampi metallinen leipäkori. Olen sitä monesti ihastellut, mutta yli 80 euron hinta on tuntunut järjettömältä satsaukselta niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin leipä- tai hedelmäkoriin. Aamulla sitten selailin Anttilan lehdykäistä ja WOW! hintana ihanuudelle komeili 15€. Anttilaan siis.



Samalla reissulla kolme tytöistä sai sukkahousuja H&M:lta, ja käytiin me vielä kahvillakin Cafe Göransissa. N ja L sai omat purkkiruokansa ja minä sain kupin kahvia kera täytetyn ruisleivän. Vasta kun syömingit oli paremmissa suissa tajusin, että ois kai niistäkin voinut kuvan napata. =D


Aamupäivä hujahti nopeasti. Oli aika hakea Iia kerhosta. Vastassa oli iloinen kerholainen, joka oli saanut olla apulainen. Lisäksi oli askarreltu ihana enkeli. Hyvä päivä oli siis ollut kerhossakin.






Kerhon jälkeen kotiin, pienimmät päikkäreille ja Iialle ruoka nassuun; lihaperunasoselaatikoa. Maiu tuli koulukaverin kanssa meille suoraan koulusta. Yhdessä lukivat läksyt ja sen jälkeen piirtelivät. Nyt toinen koululainen on mennyt jo omaan kotiin ja odotellaan vaan papaa kotiutuvaksi. Illalla on ohjelmassa vielä Maiun fudisjoukkueen hyväksi myytyjen vessa- ja talouspapereiden hakua, ja Tuula Pukkalan luento srk:lla. Aiheena Tuulalla on Lapsiperheen jaksaminen arjessa; tai jotain sinne päin. Mielenkiinnolla odotan.

2 kommenttia: